31.12.2011

mestarimarttyyri päivittää

Tiedän ja myönnän olevani pikkumainen. Minua ärsyttää taas ihan miljoona asiaa R:ssä ja kodissamme ja suhteessamme. Ärsyttää se että koen olevani täällä lapsenvahtina. Ärsyttää se että R ei saa etiksiä minkään sortin järjestykseen - viimeksi tänään pihalle mennessä poika kenkkuili ulkovaatteita puettaessa, ja R alkaa kysellä kakaralta, minkä pipon hän sitten haluaisi päähänsä. Hellanlettas. Pipo päähän ja pihalle, turha jäädä kuksimaan mitään hiivatin lakkivalikoimia. Ärsyttää se, että joudun siivoamaan kakaroiden ja R:n jättämiä jälkiä pitkin huushollia. Se että R ei pyyhi pöytää. Se että R ei vaadi lapsia pesemään käsiään wc- tai pottakäynnin jälkeen. Se että meidän huusholli on täynnä varastoon kuuluvaa tavaraa, koska varasto on täynnä R:n vanhoja tietokoneita vuodelta nollapiste ("niillä on jo arvoa sen vuoksi kun ovat niin vanhoja". No myisi perkules ne sitten). Se että R huolehtii aina etisten asiat, Lapsrukan asioista saan itse pitää huolta, ja jokseenkin paljon etistenkin. Ollaan taas siinä pisteessä että ärsyttää jo sekin, että R on puhunut monesti muutosta yksikön ensimmäisessä, ei suinkaan monikon ensimmäisessä, kuten voisi olettaa. Ja se että etisten ja R:n tinat oli nostettu erikseen riviin tiskipöydälle ja Lapsrukan ja minun olivat erikseen jossain muualla. Ennen kaikkea tätä ärsytyskynnystäni madaltaa se, että muuttoani ennen R antoi kovasti ymmärtää kuinka hyvin hän pystyy olemaan lasten kanssa, kuinka kulturelli hän on ja kuinka älykäs. Kulturelli my ass, älykäs niiltä osin että yhtään sarkastisemman vitsin joutuu vääntämään rautalangasta, ja kasvatusasioistahan saittekin jo lukea. Kyllä. Olen pikkumainen, mutta alan olla taas lopen v*ttuuntunut.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh, noi tina- ja muuttojuttu kertoo munkin mielestä jotain karua. Mulla palaisi käpy totaalisesti. Niin näköjään sullakin. Kai sanot sen R:lle? Tsemppiääääää!!

v.

Paulis Pampula kirjoitti...

Ihanaa että joku muukin sanoo noin, olin varma että noi on just ne joista kukaan muu ei välittäisi! En oo sanonut, ainakaan kovin rakentavasti, kuten ehkä tosta päivityksestäkin voi päätellä :P

Anonyymi kirjoitti...

Rakentavasti mäkään en ehkä pystyisi sanomaan, mutta tuota... Sano niin, että se ymmärtää. <3

v.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä kuin V, eli en yhtään ihmettele että sulla palaa käpy...niin palais mullakin. Ei tuolla tavalla saa loukata, toivottavasti vuosi alkaa paremmin <3
-L

Paulis Pampula kirjoitti...

V, joo, meillä on vähän ongelmana se että tulee noita vastareaktoita sen verran voimakkaina, että ei välttämättä mee perille vaikka piirtäis.

L <3 Meitä on siis muitakin! Haa, en olekaan ainut! Kiitos myötäelämisestä, toivotaan parempaa alkanutta vuotta!